• Otto Tunturi

Riittääkö enään pelkkä kivijalkakauppa?

Päivitetty: heinä 21


Vaikka verkkokaupat ovatkin nouseva trendi, niin silti nykyään suurin osa ostoksista tapahtuu vielä kivijalkamyymälässä. Monet pienyrittäjät ovat kuitenkin pohtineet jo ennen COVID- 19 pandemiaa, että riittääkö nykyaikana enää pelkkä kivijalkakauppa. Pandemian aikana varmasti monet yritykset ovat joutuneetkin rakentamaan myös verkkokaupan, jotta ostoksia voi tehdä kotoa käsin. Verkkokaupan suosio on kasvanutkin koronapandemian aikana, mutta tutkijoiden mukaan sen suosion kasvu tulisi hidastumaan, kun maailmantilanne tasaantuu.

Kivijalkamyymälän eduksi koen esimerkiksi sen, että tuote on sovitettavissa päälle heti, jolloin ostopäätös on helpompi tehdä ja kokoa on mahdollista pohtia paikan päällä. Myös monet vanhemman ikäluokan ihmiset voivat kokea verkkokaupoissa asioinnin hankalaksi tai epäluotettavaksi, joten kivijalkamyymälässä asiointi voi olla heidän mielestään helpompaa ja turvallisempaa esimerkiksi maksutietojen kannalta. Verkkokaupan helppokäyttöisyys, sekä luotettavuus on siis tärkeä osa ostoprosessia. Koen myös, että verkkokaupasta ostettaessa tuotteen vaihtaminen tai palauttaminen on hieman työläämpää kuin kivijalkamyymälässä. Usein siis tuotteet saattavat jäädä vaihtamatta tai palauttamatta, mikäli prosessi on tehty epäselväksi tai hankalaksi asiakkaalle. Kuitenkin uskon, että nuoremmat henkilöt, kuten minä ostavat verkosta mielellään, sillä se on kätevää ja sen voi tehdä omalta kotisohvaltaan.




Tutkijoiden mukaan tulevaisuuden kauppamalli tulisi olemaan verkkokaupan ja kivijalkakaupan yhdistelmä eli niin sanottu hybridi. Hybridimallissa siis kaupat löytyvät verkosta, mutta myös kivijalkamyymälänä. Tällöin tuotteita on mahdollista tilata verkosta, mutta käydä myös esimerkiksi sovittamassa tuotetta paikan päällä. Mielestäni hybridimallin kauppoja löytyy jo markkinoilta hyvinkin paljon, ja yhdistelmä toimii erinomaisesti. Voit itse valita tilanteen mukaan, haluatko asioida verkossa vai paikan päällä.



Mielestäni nykyaikana pelkkä kivijalkamyymälä voi vielä toimia, sillä kuitenkin suurin osa ostoksista tapahtuu niissä. Tulevaisuudessa kuitenkin verkkokaupan olemassaolo on mielestäni miltei välttämätöntä. Tulevaisuudessa uskon melkeinpä kaiken tapahtuvan verkossa, joten miksei ostaminenkin. Verkkokaupassa voi myös selailla tuotteita ennen ostopäätöksen tekemistä tai kivijalkamyymälässä käymistä, joten mielestäni verkkokaupan olemassaolo voi parantaa kaupan kokonaismyyntiä mutta myös kivijalkamyymälän myyntiä.


Jos haluat kohtuun hintaisen, visuaalisesti näyttävän ja tehokkaan verkkokaupan ole meihin yhteydessä ja katsotaan minkälainen projekti voidaan rakentaa!


6 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki